”Ajattelin, että hyödynnän ajan” – Hierojakoulu oli väylä jatko-opintoihin

Mirkalle hierojakoulu oli harkittu askel matkalla haaveammattiin.

Nuorena Mirka Kimonen oli innokas ratsastaja ja haaveili eläinlääkärin ammatista. Eläinten parissa työskentely kiehtoi, koska kommunikointi oli aivan erilaista kuin ihmisten kanssa. Lukion aikana Mirka kuitenkin huomasi, ettei kiivas pänttääminen ja haaveammatissa tarvittavat kemia, fysiikka ja pitkä matikka olleetkaan hänen juttunsa. Hiljalleen haaveet muuttuivat ja ajatus eläinfysioterapeutin ammatista valtasi mielen.

Uuteen haaveammattiin erikoistumiseen vaadittiin kuitenkin ensin fysioterapeutin paperit.

Ponnistuslauta unelma-ammattiin

Ovet fysioterapeutin opintoihin eivät ensi yrittämällä auenneet. Edessä häämötti välivuosi, kunnes silmiin osui paikallislehden ilmoitus Kuopion hierojakoulusta.

”Ajattelin, että hyödynnän ajan; en jää odottelemaan vaan lähden opiskelemaan hierojaksi. Hierojana olisi helpompi päästä fysioterapeuttikouluun.”

Mirka pääsi Suomen Hierojakoulun haastatteluun ja tiesi heti, että se olisi hänen paikkansa.
”Opettajat olivat mahtavia persoonia! Tuli sellainen tunne, että tänne minä haluan.”

Fyysisen työn rankkuus yllätti

Mirka aloitti opiskelun syksyn ryhmässä ja valmistui seuraavana keväänä. Vuosi oli hyvin intensiivinen ja napakka paketti.

”Koska koulutus oli lyhyt, asioita piti sisäistää paljon hyvin nopeassa ajassa.”

Ensin syvennyttiin teoriaan – päntättiin anatomiaa ja opeteltiin lihasten nimiä latinaksi. Sen jälkeen siirryttiin opiskelemaan omilla käsillä aluksi kurssikavereita, myöhemmin asiakkaita hieroen.

”Alussa ajattelin, että herranen aika, jaksanko tätä koko vuotta. Välillä olin myös tosi väsynyt. Kun on istunut lukion penkissä kolme ja puoli vuotta, on aika iso muutos hypätä täysin erilaiseen hommaan.”

Alun jälkeen fyysisyyteen kuitenkin tottui ja tekemisen meininki vei mukanaan.

Kiinteä ryhmä syntyi olemalla iholla

Luokalla oli noin 20 opiskelijaa erilaisista taustoista. Osa tuli suoraan lukiosta, osa puolestaan oli perheen isiä ja äitejä, joilla oli mielessä alanvaihto. Vuoden aikana heistä kehkeytyi hyvin kiinteä ryhmä.

”Kun on kirjaimellisesti kaverin iholla, oppii hänet tuntemaan ihan eri tavalla”, Mirka kertoo.

Juuri ryhmähenki ja tukiverkosto olivat parhaimpia asioita, mitä koulusta jäi käteen. Jopa opettajiin voi tukeutua vielä vuosienkin jälkeen.

”Tuntuu hyvältä tietää, että heille voi edelleen soittaa ja kysyä opastusta asiakkaan kanssa.”

Eläimet vaihtuivat ihmisiin

Myöhemmin Mirka valmistui fysioterapeutiksi. Opiskelun aikana haaveet ehtivät jo kertaalleen muuttua. Eläinten sijaan Mirka päätti pysyttäytyä ihmisten parissa.

”Tykkään työskennellä ihmisten kanssa ja olla heidän kanssaan juttusilla.”

Mirka on työskentelee nykyään toiminimellä tehden hierontaa ja fysioterapiaa. Nykyistä ammattiaan hän ei vaihtaisi pois.

”On mukavaa, kun on vihdoin viimein päässyt tekemään niitä hommia, joita on opiskellut suuren osan elämästään.”

Lisää opiskelijatarinoita